Painavaa asiaa painotyöstä!
Painotuotantoassistentti
Painoviestinnän perustutkinto
Ulkoasuntoteuttajan koulutusohjelma ja painotekniikan koulutusohjelma Porvoossa (Pmt 6).
Ulkoasuntoteuttaja tekee kaikki painotuotteille tehtävät työt ennen painamista, muun muassa painotuotteen suunnittelun, kuvien skannauksen ja käsittelyn, sivun taiton ja vedostamisen.
Painotekniikan koulutusohjelmassa erikoistutaan painamiseen, jälkikäsittelyyn ja käynnissä pitoon. Ensimmäisenä vuotena opiskellaan painotekniikasta eri painomenetelmien periaatteet, joista keskitytään erityisesti offset-painamiseen. Suurin osa opinnoista tapahtuu painamalla ja jälkikäsittelemällä harjoitus- ja asiakastöitä. Painotekniikan opinnoissa perehdytään mm. offset-, koho- ja seripainotekniikkaan.
Opiskelun edellytykset ja terveysvaatimukset
Ammattilaiseksi kehittyminen edellyttää päämäärätietoista opiskelua ja myönteistä asennetta, joilla kohdataan eteen tulevat haasteet. Alan laaja-alaiset ja hyvät perustiedot ja -taidot muodostavat pohjan jatkuvaan oppimiseen, kehitykseen ja ympärillä tapahtuvaan kehityksen seuraamiseen. Aktiivista, yhteistyöhaluista ja ammattitaitoa ylläpitävää painajaa arvostetaan myös kilpailukykyisellä palkalla.
Ulkoasuntoteuttajalta vaaditaan hyvää luku- ja kirjoitustaitoa, tarkkaa pintojen, värien ja tummuusasteiden erottelukykyä sekä myös ns. taiteellista silmää, sommittelukykyä, tietokoneen käyttötaitoja ja sorminäppäryyttä sekä valmiutta uusien asioiden omaksumiseen.
Painajan työ vaatii taipumusta järjestelmälliseen ja huolelliseen työskentelyyn, jatkuvaa tarkkaavuutta, siisteyttä, teknisiä taitoja ja valmiutta omaksua uusia asioita.
Painoviestinnän koulutuksessa edellytetään henkilöltä työn kuormitukseen riittävää fyysistä kuntoa. Henkilöllä ei saa olla sellaisia synnynnäisiä tai hankittuja sairauksia, jotka vaarantaisivat hänen oman tai muiden lähellä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden. Henkilön sopivuutta erilaisiin työtehtäviin voidaan joutua harkitsemaan oireiden ja toiminnan vajavuuden perusteella mm. seuraavissa sairauksissa:
• värinäön heikkous
• ihosairaudet
• hengityselin sairaudet
Opintojen sisältö
Opiskelu koostuu ammatillisista opinnoista (90 ov), niitä tukevista opinnoista ja valinnaisista opinnoista. Ammatillisiin opintoihin sisältyy työssäoppimista painoviestintäalan yrityksessä vähintään 20 ov. 1 opintoviikko (ov) tarkoittaa 40 tuntia opiskelua.
Ammatillisten opintojen lisäksi opiskelija opintoihin sisältyy 10 ov vapaasti valittavia opintoja Amiston ja/tai toisen asteen oppilaitosten yhteiseltä kurssitarjottimelta, opinnot voivat olla mm. lukio-opintoja.
Ammattitaito osoitetaan ammattiosaamisen näytöillä alan työtehtävissä.
Alalle työllistyminen ja tulevaisuuden näkymät
Mahdollisia työpaikkoja ovat mm. kirjapainot, mainostoimistot, reprolaitokset ja kustantamot.
Perinteisen painoviestinnä alueella on pulaa työvoimasta erityisesti painon ja jälkikäsittelyn tehtävissä.
Jatko-opintomahdollisuudet
Perustutkinnon suoritettuasi sinulla on yleinen jatko-opintokelpoisuus. Voit siis hakea opiskelemaan ammattikorkeakouluun, korkeakouluun tai yliopistoon samalle tai muulle alalle.
Soveltuvan työkokemuksen jälkeen sinulla on mahdollisuus suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkintoja.
Opiskelukustannukset
Opiskelija hankkii ja kustantaa itse tarvittavat opiskeluvälineet, monisteet ja oppikirjat. Ruokailu ja työasu ovat opiskelijalle maksuttomia.