Kansainvälisyys Amistossa

Amiston kansainvälisen toiminnan tavoitteena on, että opiskelijamme osaavat toimia monikulttuurisessa ympäristössä, tuntevat eri maiden työkulttuureita, ovat suvaitsevaisia ja kielitaitoisia, sekä pystyvät jatkossa tarvittaessa tekemään töitä osana monikulttuurista työyhteisöä.

Kansainvälisyys näkyy koulumme arjessa käytännössä erilaisina projekteina, tapahtumina ja teemoina, opintomatkoina ja kilpailutoimintana. Otamme mielellämme vastaan kansainvälisiä vieraita ja kannustamme opiskelijoita kansainväliseen työssäoppimiseen. Kannustimina toimivat muun muassa Amiston opiskelijoille myöntämät avustukset KV-työssäoppimisen tai opintomatkan kulujen kattamiseksi.

Ulkomailla tapahtuvan työssäoppimisen päätavoitteena on lisätä opiskelijoiden tuntemusta eri maiden työkulttuureista ja kehittää myös käytännön kielitaitoa. Vastaavasti Amisto on tarjonnut monille ulkomaalaisille opiskelijoille mahdollisuuden kerätä kokemuksia suomalaisesta kulttuurista ja työelämästä. Jotta Amisto voisi jatkossakin tarjota opiskelijoilleen mahdollisuuden KV-toimintaan, ylläpitää Amisto aktiivisesti kattavaa KV-kumppanuuskoulujen verkostoa ja osallistuu erilaisiin EU-rahoitteisiin verkostoprojekteihin.

Kansainvälinen toiminta on osa nykyaikaista koulutusta, johon Amistossa panostetaan luomalla lukuisia väyliä tutustua muiden maiden toimintatapoihin. Kansainvälisten suhteiden luominen pitää meidät ajan hermolla ja mahdollistaa tuoreiden ideoiden vaihdannan myös yli rajojen. Hyvät kontaktit takaavat, että KV-toimintamme on laadukasta ja monipuolista. Kansainvälisen toiminnan kirjoon kuuluu niin World Skills -kisoihin osallistuminen, henkilökunnan kielitaidon lisääminen, KV-vierailijoiden vastaanotto kuin opiskelijoiden kansainvälisen työssäoppimisen järjestäminenkin.

Amistossa kansainvälisyysasioita pyritään jatkossa kehittämään koko organisaation läpäiseväksi näkyväksi ja aktiiviseksi toiminnaksi. Huolehdimme, että eri alojen opiskelijoille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia KV-toimintaan lukuisissa eri maissa. Kansainvälisyystoiminnan kehittämisestä vastaa rehtori ja KV-koordinaattori yhdessä KV-tiimin kanssa. KV-tiimi kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa ja siihen kuuluu jokaisesta toimipisteestä yksi edustaja:
PMT Arto Helminen
POMO Hanna Sarvela
ASKOLA Tanja Holmberg
LOVIISA Jari-Pekka Paajanen

Mikäli haluat mukaan kansainvälisyystoimintaan tai lisätietoa mahdollisuuksistasi suorittaa työssäoppiminen ulkomailla, vieraile Amiston kansainvälisyyssivuillla osoitteessa:

Amiston kansainvälisyyssivut

tai kysy lisää tietoa ryhmänohjaajaltasi, toimipisteesi kansainvälisyystiimin edustajalta tai KV-koordinaattorilta.

Yhteistyöterveisin

KV-koordinaattori

Ville Vierimaa