Taloudelliset tuet
Valtion opintotuki
Opintotukilainsäädäntöön perustuva opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintotuen saaminen edellyttää säännöllistä koulunkäyntiä. Aiheettomat runsaat poissaolot saattavat vaikeuttaa opintotuen saantia. Oppilaitos on velvollinen ilmoittamaan laiminlyönneistä Kelalle, joka voi keskeyttää opintotuen maksamisen. Opintorahan perusosaa ei myönnetä samanaikaisesti lapsilisän kanssa. Lisätietoja opintotuesta ja aikuiskoulutustuesta saa kuraattorilta sekä KELA:n internetsivuilta.
Kuntien opintotuki
Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla nuorilla on mahdollisuus hakea omalta kotikunnaltaan tukea opintoihinsa, edellyttäen että kunnan talousarviossa on varattu määräraha tähän tarkoitukseen. Mitään lakisääteistä velvoitetta kunnilla ei tällaisen tuen myöntämiseen ole.
Kuntien myöntämästä opintotuesta (mm. apurahat ja stipendit) tiedotetaan paikallislehdissä. Hakuajat vaihtelevat, joten lehtiä kannattaa seurata läpi vuoden.
Koulumatkatuki
Kela myöntää koulumatkatukea ammatillisen oppilaitoksen ja lukion päätoimisille opiskelijoille
- yhdensuuntaisen matkan opiskelijan asunnolta oppilaitokseen ollessa yli 10 km (tarkista reittihausta, esim. www.keltaisetsivut.fi)
- päivittäisten koulumatkakustannusten ollessa yli 54 €/kk.
- työssäoppimisajalta jokaiselta 18 päivää ylittävältä työssäoppimiskuukaudelta edellyttäen myös, että matka on yli 10 km ja kustannukset yli 54 €/kk.
Matkatukea haetaan täyttämällä oppilaitoksesta tai Kelan nettisivuilta saatava hakemuslomake yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja/tai ennen työssäoppimisjakson alkamista. Lomake jätetään oppilaitoksen matkatukiasioita hoitavaan pisteeseen, jossa tiedot tarkistetaan ja josta opiskelija saa ostotodistuksen matkahuoltoon tai VR:lle.Opiskelijan oma maksuosuus matkalippua ostaessaan on 43 €/ostokerta/kk. Ostokertoja voi olla lukuvuoden aikana 9 mukaan lukien työssäoppimisjaksolle myönnettävät ostokerrat.
- Jos opiskelijalla on lisäksi yli 5 km:n matka koulumatkaa kuljettavana muulla kuin matkahuollon (esim. HKL:n) linja-autolla, voi hän saada korvauksen rahana, kun ostokuitti liitetään matkatuki-hakemukseen.
- Myös omiin matkustustapoihin voi hakea koulumatkatukea (esim. oma auto, mopo), jos joukkoliikennettä ei koulumatkalla ole tai jokin muu matkatukihakemuslomakkeessa lueteltu ehto täyttyy.
- Kela maksaa korvausta myös yli 10 km:n koulumatkalla joukkoliikenteen ulkopuolisista yhteenlaskettuna yli 5 km:n matkaosuuksista, jotka opiskelija joutuu kulkemaan omalla matkustustavalla (esim. kävellen tai/ja omalla autolla).
Lisätietoja saa koulun toimistosta, Kelan ja matkahuollon koulumatkatukitiedotteesta sekä Internetistä (www.kela.fi, www.matkahuolto.fi).
KELA:n koulumatkatukisivu
KELA:n www-sivut opiskelijoille