Amisto
  på svenska in english
AmistoAjankohtaistaMihin ammattiin?HakutavatAikataulutOpoinfoOpiskeluOpiskelijapalvelut

Arviointi

Arvioinnin tehtävät ja tavoitteet

Arvioinnilla tehtävänä on ohjata, motivoida ja kannustaa opiskelijaa tavoitteiden saavuttamiseen ja tukea opiskelijan kehittymistä ja kasvua ammatti-ihmisenä.
Opiskelijan ohjauksen ja kannustuksen lisäksi arviointi tuottaa tietoa opiskelijoiden osaamisesta opiskelijalle itselleen, opettajille ja työnantajille sekä jatko-opintoihin pääsyä varten.

Laki ammatillisesta koulutuksesta, Luku 4: Arviointi  

Oppimisen ja osaamisen arviointi tarkoittavat eri asioita

Oppimisen arvioinnin tavoite on, että opiskelija tietää, mitä hän jo osaa ja mitä hänen on vielä opittava. Oppimista arvioidaan koko koulutuksen ja opiskelun ajan antamalla opiskelijalle suullista tai kirjallista palautetta oppimisen etenemisestä.

Ammatillisten tutkinnon osien (90 ov) ammattitaito eli osaaminen arvioidaan ammattiosaamisen näytöllä mahdollisimman laajasti. Osaamisen arviointia täydennetään esimerkiksi kokeilla, portfoliolla ja tehtävillä. Erityisopetuksessa ammattiosaamisen näytöt voidaan arvioida myös sanallisesti. Tutkinnon osan (ent. opintokokonaisuus) arvosana päätetään osaamisen arvioinnin perusteella.

Hyväksytyt opintosuoritukset ja osaaminen arvioidaan käyttäen asteikkoa kiitettävä (3), hyvä (2) ja tyydyttävä (1).

Arvosana-asteikon muutos (Asetus 488/2008) koskee myös opintonsa ennen 1.8.2009 aloittaneiden ja 31.7.2009 jälkeen tutkintoon valmistuvien arvosanoja.

Kaikista tutkinnon osista ja ammattiosaamisen näytöistä pitää saada hyväksytty arvosana (vähintään T1). Opiskelijalle, joka ei ole suorittanut hyväksytysti tutkintoon kuuluvia ammattiosaamisen näyttöjä tai joka haluaa korottaa saamaansa arvosanaa, järjestetään mahdollisuus uusintaan tai arvosanan korottamiseen.

Arvioinnin oikaisemista voi pyytää, jos on tyytymätön saamaansa arviointiin

Opinto-, näyttö- ja tutkintosuorituksensa arviointiin tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua rehtorilta tai arvioinnin suorittaneelta opettajalta taikka muulta arvioinnista päätöksen tehneeltä henkilöltä.

Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvioinnin tulokset sekä arviointiperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan tietoonsa.

Opiskelija, joka on edelleen tyytymätön saamaansa päätökseen, voi hakea siihen kirjallisesti oikaisua ammattiosaamisen näyttötoimikunnalta 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon. Toimikunta voi, jos päätös on ilmeisesti virheellinen, velvoittaa toimittamaan uuden arvioinnin. (L 601/2005, 25 c §)

Takaisin Ylös Tulosta