Amisto
  på svenska in english
AmistoAjankohtaistaMihin ammattiin?HakutavatAikataulutOpoinfoOpiskeluOpiskelijapalvelut

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen

Opiskelijalla on mahdollisuus opintojen alkuvaiheessa anoa todistuksiin ja muihin dokumentteihin perustuen aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen tarkoittaa, että opiskelijalle hyväksytään muualla tehtyjä opinto- tai työsuorituksia perustutkinnon opintokokonaisuuksiin. Tunnustetusta osaamisesta saa suoritusmerkinnän rekisteriin. Menettelystä tiedotetaan opiskelijoille opiskelijaksi hyväksymisen yhteydessä.

Osaamisen tunnustamiseksi käydään keskustelu, johon osallistuvat opiskelija, ryhmänohjaaja ja opinto-ohjaaja sekä tarvittaessa muut opettajat.

Opinto-ohjaaja tekee todetun osaamisen tunnustamisen opiskelijan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan. Ristiriitatilanteessa asiasta päättää apulaisrehtori.

Tarkemmat ohjeet menettelystä saat opinto-ohjaajaltasi. Tietoa tutkinnon osien ja lukion kurssien vastaavuuksista löytyy opinto-ohjaajalta.

Myös toisen perustutkinnon suorittamisesta, muista opinnoista tai alan työkokemuksesta voit saada suorituksia. Tutustu ohjeisiin ja toimi ajoissa, jotta vältyt samojen asioiden päällekkäiseltä opiskelulta.
 

Takaisin Ylös Tulosta